Miten suunnittelen keittiön, joka miellyttäisi vielä 10 vuoden päästäkin?

Yhä useammin meiltä kysytään, miten keittiöstä saisi ajattoman. Hankinta on tyypillisesti suurin yksittäinen perheen investointi eikä sitä tehdä kevein perustein.

Värivalinnat omaan makuun

Paras lopputulos syntyy usein omia mieltymyksiä kuunnellen. Instagramin ja Pinterestin maailmaan uppoutuessa saattavat valinnat tiedostamatta ohjautua vahvasti tämän hetken trendien mukaisiksi. Netti on nykyään aivan mahtava tietolähde erilaisten mahdollisuuksien kartoittamiseen, mutta somealustat eivät tuo esille aitojen kotien monimuotoisuutta. Onnellisin keittiönomistaja on usein se, joka on rohkeasti seurannut intuitiotaan. Tällöin kodista tulee omannäköinen ja persoonallinen. Toki trendeistä poimitaan inspiraatiota omaan sisustukseen ja hyvä niin! Trendejäkään ei tarvitse pelätä, jos sieltä on löytynyt mieluinen juttu.

Uuden ja vanhan sekoittaminen sisustamisessa on mielenkiintoista, ja siten vältytään showroomimaiselta lopputulokselta. On hyvä pohtia, kannattaisiko mummin astiakaappi sittenkin säästää, vaikka sen ulkonäkö ei olisikaan juuri se trendikkäin! Usein asunnon jälleenmyyntiarvoa pohditaan paljon keittiövalintojen yhteydessä, mutta tosiasiassa moni asunnon ostaja vähintäänkin päivittää yli viisi vuotta vanhaa keittiötä joka tapauksessa.

Arkkitehtuurin huomioon ottaminen

Omien mieltymyksien lisäksi kodin arkkitehtuurinen tyyli ja rakennusajankohta kannattaa ottaa huomioon. Kun kalustus kunnioittaa asunnon alkuperäistä arkkitehtuuria edes osittain mukaillen, kokonaisuus pysyy eheänä. Usein asunnon arkkitehtuuri toimii auttavana punaisena lankana silloin, kun asukkaalla on haasteita päättää, mikä tyyli tai väri miellyttäisi eniten.

Toiminnallisuus suunnittelun keskiöön

Kolmas, erittäin tärkeä asia liittyy keittiön käyttötarkoitukseen. Minkälainen kokkaaja olet? Tarvitsetko paljon säilytystilaa erilaisille tarvikkeille ja kuiva-aineille, vai käytätkö lähinnä mikroa? Minkälaista käyttöä tason tulee kestää? Kuinka paljon tarvitaan laskutilaa? Nykyään valmistajilta löytyy aivan mahtavia ratkaisuja helpottamaan arjen haasteita, kuten isot ja leveät altaat, aamiaiskaapit, jätteiden lajittelukokonaisuudet sekä uuden sukupolven apteekkarimekanismit. Jos toiminnallisuutta ei huomioida tarpeeksi suunnitteluvaiheessa, saattavat oman keittiön ratkaisut turhauttaa jo lyhyen käytön jälkeen.

Pilkettä silmäkulmaan

Viimeisenä asiana mainittakoon, että pieni pilke silmäkulmassa auttaa koko remonttiprojektin tohinan keskellä! Mikään sisustamiseen liittyvä värivalinta ei saisi viedä yöunia – ainakaan pitkäksi aikaa 🙂 Omassa kodissa pitää olla hauskaa ja tietty epätäydellisyys kuuluu elämään!

Sisustusterkuin

Satu